The Melancholy of Haruhi Suzumiya
Lisätietoa täältä! (englanniksi)Sarja oli yksinkertaisesti piristävä. Sarjaa katsoessa ei tarvinnut ajatella sen kummempia, sillä juoni on yksinkertainen ja alkujaksoissa sitä ei paljon esitellä. Juonellisesti pääpaino on muutamilla viimeisillä jaksoilla.
Sarjan alkupää oli lähinnä pohjustusta ja hauskanpitoa. Sarjaa katsomaan innosti tutun kommentti 'ihan randomi', joka piti paikkansa loppuun asti. Ensimmäinen jakso ei liity juoneen mitenkään, vasta toisessa jaksossa luodaan alkutilanne.
Sarjan puolessa välissä(?) oleva tapahtumasarja on jaettu kahdelle jaksolle, tosin niiden välissä on jakso joka ei liity toisten tapahtumiin mitenkään.
Sarjaa seurataan Kyon-nimellä tunnetun pojan näkökulmasta. Koulun alkaessa hanen takanaan istuva tyttö, Haruhi, kertoo luokalle olevansa kiinnostunut vain yliluonnollisista ilmiöistä ja olennoista. Haruhi liittyy vähäksi aikaa kuhunkin koulun klubiin, yhteen vuorollaan, mutta eroaa kaikista todettuaan ne tylsiksi.
Kyon koittaa avata keskustelun Haruhin kanssa, jota tunnetusti eivät muut ihmiset kiinnosta. Kyon antaa vahingossa Haruhille idean oman klubin perustamisesta ja joutuu mukaan SOS Prikaatiin. Klubiin liittyy entiseen kirjaklubiin kuulunut hiljainen Nagato, sekä Haruhin mukaan repimä Mikuru-tyttö. Myöhemmin mukaan liittyy myös Koizumi, vaihto-oppilas.
Klubin tarkoituksena on selvittää mysteerejä. Vastahakoinen Kyon joutuu aina mukaan ja lähes välinpitämättömästi hän joutuu toinen toistaan erikoisempiin tilanteisiin.
Vaikka juoni oli yksinkertainen, se kuitenkin oli taustalla. Juonen rooli oli lopultakin pieni, ja sarjan parasta antia ovatkin hyvin luodut henkilöhahmot ja keveys. Jos edellisen sarjan tunnelma oli liian matalalla, on se aivan eri tasolla tässä. Vain sarjan lyhyys harmittaa.
Sarjaa ei voi suositella kenellekään, se on vain PAKKO katsoa.
Sarjan edetessä päivitettiin myös sarjaan liittyviä internet-sivuja osoitteessa www.haruhi.tv. Sivuille on lisätty pieniä yllätyksiä tarkoille.